Avainsana: yritysvastuu

Maailman pakolaispäivänä julkaistu Lapsi I -romaani nostaa esiin lapsipakolaiset

Kesäkuussa vietetyn YK:n Maailman pakolaispäivän yhteydessä ilmestyi englantilaisen Steve Tasanen koskettava Lapsi I -romaani, joka on kaunis, kantaaottava tarina pakolaisleirin lapsista, selviytymisestä, ystävyydestä ja toivosta. Otava lahjoittaa jokaisesta kirjasta viisi euroa Pelastakaa Lapset ry:lle.  YK yhdisti vuonna 2000 lukuisien maiden omat pakolaispäiväperinteet ja otti käyttöön Afrikan pakolaisten päivänä tunnetun kesäkuun 20. päivän kansainvälisenä teemapäivänä yleiskokouksen Lue lisää…

Aamusaduilla kerätään varoja lasten syöpätutkimukseen 

Satu voi muuttaa pienen potilaan arjen seikkailuksi. Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö ja kustannusosakeyhtiö Otava julkaisivat yhteistyössä voimaannuttavia aamusatuja äänikirjamuodossa lasten syövän päivänä 15. helmikuuta. Suomalaisesta Kirjakaupasta ostettavilla saduilla kerätään varoja lasten syöpätutkimukseen. Voimaannuttavat sadut luovat toivoa, herättävät iloa ja antavat rohkeutta lapsen päivään. Tarinoissa seikkailevat lastenkirjoista tutut hahmot Tatu ja Patu, Prinsessa Pikkiriikki, Kikattava Kakkiainen, Puluboi ja Sininen lintu.  Lue lisää…

Suomalainen Kirjakauppa jälleen Suomen innostavin työpaikka

Suomalainen Kirjakauppa on saavuttanut Suomen Innostavin työpaikka -tunnustuksen jo neljännen kerran peräkkäin. Kyseessä on ainutlaatuinen suomalaisen työelämän tunnustus, jonka voivat saavuttaa vain parhaimpiin tuloksiin yltäneet suomalaisorganisaatiot, jotka ovat toteuttaneet Corporate Spiritin henkilöstötutkimuksen. Tutkimus kartoittaa henkilöstön omistautuneisuutta ja tyytyväisyyttä sekä kuvaa koko organisaatiota työympäristönä ja -yhteisönä. Suomalainen Kirjakauppa on palkittu innostavimpana työpaikkana vuodesta 2016 lähtien. Jo neljättä Lue lisää…

Otava lahjoittaa Uudelle lastensairaalalle laajan kattauksen lasten- ja nuortenkirjoja

Kustannusosakeyhtiö Otava tekee vastavalmistuneelle Uudelle lastensairaalalle kirjalahjoituksen joka sisältää paljon luettavaa kaikille ikäryhmille, ihan pienten lasten pahvikirjoista lumoaviin satukirjoihin, kattavista tietokirjoista monipuolisiin romaaneihin. ”Lapset ja nuoret tarvitsevat kirjoja. Tarinat ilahduttavat, lohduttavat, naurattavat ja luovat toivoa siitä, että kiperistäkin tilanteista voi selvitä. Lahjoituksellaan Otava haluaa tuoda tarinoiden maailman myös sairaalaan.” Otavan lasten- ja nuortenkirjapäällikkö Kaisu-Maria Toiskallio Lue lisää…

Suomalainen Kirjakauppa sitoutuu muovijätteen vähentämiseen

Organisaatiot, yritykset ja yksityiset henkilöt voivat antaa kestävän kehityksen toimenpidesitoumuksia ja ideoita Sitoumus2050.fi-verkkopalvelussa. Suomalainen Kirjakauppa haluaa osallistua talkoisiin muovijätteen vähentämiseksi ja sitoutuu muovikassien määrän vähentämiseen. Suomalainen Kirjakauppa muutti muovikassit maksullisiksi jo vuoden 2014 lopussa. Maksullisuuden myötä muovikassien kulutus on pudonnut yli 70 prosenttia kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Yhteiskuntasitoumuksessa eri toimijat sitoutuvat edistämään kestävää kehitystä työssään ja Lue lisää…

Suomalainen Kirjakauppa uusii myymälöitä kalusteita kierrättäen!

Rupesimme Suomalaisessa kirjakaupassa miettimään uudella tavalla myymälämuutosten tekemistä kuutisen vuotta sitten. Ajatuksen kalusteiden kierrättämisestä laittoi alulle aluemyyntipäällikkömme Tarmo Remahl yhteystyökumppanimme Forssan TRT -rakennuksen kanssa. Suomalaisia Kirjakauppoja on yhteensä 60, ja näistä yli 50 on remontoitu viimeisen kuuden vuoden aikana. Osa myymälöistä on kokenut muutoksen useitakin kertoja tänä aikana, joten yhteensä myymälämuutoksia on tehty ainakin 60. Lue lisää…

Taloudellisen vastuun tunnuslukuja 2017

Otava-konsernin taloudellisen vastuun perusta on kannattava liiketoiminta, joka takaa jatkuvuuden sekä turvaa investoinnit ja työpaikat. Liiketoimintaamme ohjaavia periaatteita ovat vakaus ja taloudellisen hyvinvoinnin luominen yli sukupolvien. Perheyhtiönä emme tavoittele pikavoittoja, vaan strategiamme palvelee lisäarvon tuottamista pitkällä aikavälillä. Olemme suomalainen yhtiö ja sitoutuneita edistämään alueellista talouskehitystä. Suhteemme ympäröivään yhteisöön on paitsi liiketoiminnallinen myös henkilökohtainen. Yrityksemme perustamisesta Lue lisää…

Otava mukana FIBS ry:n luontopääomavalmennuksessa

Mediayrityksenä Otava on vahvasti mukana rakentamassa Suomi-kuvaa: osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä ihmisten arkeen vauvasta vaariin. Periaatteenamme on, että liiketoimintamme täytyy hyödyttää suomalaista yhteiskuntaa. Olemme lähes 130-vuotias perheyritys ja haluamme tuottaa oivalluksia ja elämyksiä yhteiskunnassamme seuraavatkin 130 vuotta tarjoamalla kaiken ikäisille ihmisille iloa arkeen ja rakennuspalikoita maailmankuvan rakentamiseen. Pyrimme huolehtimaan yrityksestä ja ympäristöstä niin, että ne Lue lisää…