Suomalainen Kirjakauppa jälleen Suomen innostavin työpaikka

Suomalainen Kirjakauppa on saavuttanut Suomen Innostavin työpaikka -tunnustuksen jo neljännen kerran peräkkäin. Kyseessä on ainutlaatuinen suomalaisen työelämän tunnustus, jonka voivat saavuttaa vain parhaimpiin tuloksiin yltäneet suomalaisorganisaatiot, jotka ovat toteuttaneet Corporate Spiritin henkilöstötutkimuksen. Tutkimus kartoittaa henkilöstön omistautuneisuutta ja tyytyväisyyttä sekä kuvaa koko organisaatiota työympäristönä ja -yhteisönä. Suomalainen Kirjakauppa on palkittu innostavimpana työpaikkana vuodesta 2016 lähtien.

Jo neljättä kertaa peräkkäin saatu tunnustus viestii henkilöstöpäällikkö Kristian Töttermanin mukaan henkilöstön omistautuneisuudesta, motivoituneisuudesta ja innostuksesta omaan työhön ja uuden kehittämiseen.

”Tunnustus on meille vuosi vuodelta merkittävämpi ja kannustaa meitä panostamaan jatkossakin vahvuuksiimme. Työssämme on arvojemme mukaisesti sydän mukana” Tötterman kertoo.

”Innostuneella työyhteisöllä on korvaamaton rooli liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisessa. Innostus näkyy asiakkaillemme asti loistavana asiointikokemuksena” toimitusjohtaja Minna Kokka toteaa.

Vuosittain sadat yritykset Suomessa tavoittelevat Innostavimmat työpaikat -tunnustuksia, jotka myöntää 360-henkilöstötutkimuksiin, työyhteisöjen kehittämiseen ja organisaatioiden tunnemaailman johtamiseen erikoistunut Corporate Spirit Oy -yritys.

 

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Minna Kokka, 040 1454 111 (minna.kokka@suomalainen.com)

Henkilöstöpäällikkö Kristian Tötterman, 050 311 5530 (kristian.totterman@suomalainen.com)