Otava lahjoittaa Uudelle lastensairaalalle laajan kattauksen lasten- ja nuortenkirjoja

Kustannusosakeyhtiö Otava tekee vastavalmistuneelle Uudelle lastensairaalalle kirjalahjoituksen joka sisältää paljon luettavaa kaikille ikäryhmille, ihan pienten lasten pahvikirjoista lumoaviin satukirjoihin, kattavista tietokirjoista monipuolisiin romaaneihin.

”Lapset ja nuoret tarvitsevat kirjoja. Tarinat ilahduttavat, lohduttavat, naurattavat ja luovat toivoa siitä, että kiperistäkin tilanteista voi selvitä. Lahjoituksellaan Otava haluaa tuoda tarinoiden maailman myös sairaalaan.”

Otavan lasten- ja nuortenkirjapäällikkö Kaisu-Maria Toiskallio kertoo.

Lahjoitus liittyy vuonna 2015 julkaistuun Suomen lasten iltasadut -kirjaa. Laila Hirvisaaren ja Anja Salokanteleen kokoama valikoimaSuomen lasten iltasadut sisältää muun muassa H.C. Andersenin ja Grimmin veljesten satuja sekä eläinsatuja meiltä ja muualta. Kaikki valikoiman nelisenkymmentä satua Anja Salokannel on kirjoittanut nykykielelle perinteitä kunnioittaen. Satujen hurmaavat kuvat on tehnyt kuvittaja Emmi Jormalainen.

Uusi lastensairaala on lasten vaativaan erikoissairaanhoitoon keskittynyt sairaala, jossa hoidetaan potilaita kaikkialta Suomesta vastasyntyneistä 15-vuotiaisiin. Sairaala avasi ovet syyskuussa